I am more than satisfied with Della and the development we have had after last summer. The spring and early summer were still a time of struggling with competitions ending up in hopeless overtime and disqualifications of different reasons. Della's performance in the weave poles was still sluggish and she just did not get the right rhythm. At competitions in Kokkola in July something happened and we made our first remarkable course in the highest class. It was not a clean run but we got under the ideal time! Great - of course(!) - but as the numskull I am I cried, because it was not a clean one! The fault had come at the entry of the weave poles, our eternal stumbling stone.
A few weeks later we picked our first clean run and at the moment we have had three clean runs, which means I have achieved so much more this year than I could have dreamed of. I just have to put more training into the weaving process and by all lovely advice I have got from agility friends last summer, I think we can still find the missing key to how to enter and perform the weave poles with even more confidence.
Della also competed historically in the Finnish Agility Championships in June together with Pasi and Taika and two of our friends and their shelties from our club in Harjavalta. For the first time ever Harjavalta had a team in the competition. Unfortunately we only got two team members with results (Della/Lena Karlsson and Sidi/Janita Kangassalo). To be placed you need three results so it was very close and not a very bad premiere at all.
Taika has competed her last competitions 2016 and is now retired. It feels great to see her enjoy her days and to know she's in such a good shape. Taika's still got a lot of speed but being deaf and therefore not being able to obey orders anymore, there are too many risks to let her go on competing though she would probably love it. Taika is our team's only agility and jumping champion and at the age of eleven she's worth a sound and pleasant life in her declining years. Though Taika was affected by a troublesome slipped tendon in her younger years, it's never stopped her to perform great deeds in agility. She's a lovely and healthy individual a bit too prone to bark at times. In a way it's sad Taika is retired, because competing with Taika has really been a nice challenge for Pasi. Taika has always amused the agility audience during the years by not waiting for her handler in the start and for not having understood the importance of contacts.
Pasi can now concentrate on Kuura. Kuura is a different kind of project, which still demands a lot of work. Kuura is our boiling kettle with a never ending energy pouring out of it. Competing in agility isn't still on the schedule but eventually despair has changed into hope and during the autumn Kuura has been able to perform at least ten obstacles in a row. This is a giant leap in the right direction and the dream of competing is coming more and more alive. Actually it became so much alive already that Pasi decided to enter a novice class trial in obedience in December. I was not allowed to write about it on our blog, but in my opinion it's such a remarkable thing I just have to mention it here. Pasi has trained obedience with Kuura for some time by now and Kuura is doing a great job. Her attitude in obedience is the total opposite of what we see in agility. The trial started off very well but when they were half way through, Kuura reacted to something and we just don't know what it was. Our coach was also watching at the time and she was as confused as we were. Pasi was to hand the dumbbell to Kuura when she suddenly left his side and started to examine the area around, the table where the people for the secretariat worked and despite of Pasi calling her back, Kuura did not listen and the judge decided to cancel the trial. It was really a pity because they had quite good scores coming up (78,5 points) and it would have been great to see what had been the outcome of a completed trial. This shows how sensitive Kuura is and therefore I am also so very proud of Pasi for overcoming his fears and enter a trial. Most people know how much they have trained and what a fine job Kuura is usually doing. Kuura does not need training, only more trial experience. My two first trials in obedience with Della have been quite the same. It's not easy when you're dealing with sensitive individuals, but the wins when you succeed with them are tremendous.
Brie is taking part in both agility and obedience and it's been so much fun. Brie is burning for everything, always eager to learn and without brakes. She's a lovely individual which also needs a lot of attention, because being such a rash she's running a risk to hurt herself. Last summer Brie showed lameness in her left front leg and was sent to Turku for a CT examination by specialists. They found a muscle trauma at the back musculature. We have no idea how Brie's got it or what she's done but when our neighbour tells us that we have a dog standing in our window when we are at work, at least my imagination runs wild. When he still adds that the dog is black, there's no doubt it's Brie! Brie is always climbing, jumping and running as the miniature nuclear plant she is. Due to the trauma Brie was put on leash for five weeks which meant I had a dog close to explode in my hands. Luckily everything went well and Brie is back in shape.
The goals we have put up for the new year include competing with both Kuura and Brie in agility and obedience. We're really challenging ourselves and our youngsters this time but it feels just fine. I have determined to have a lot of fun, to really enjoy what I am doing and not let the results let me down if they do not please me. I have to look at the things that are successful. They may be very small sometimes but every grain of success should be gathered and cared for, because without them you will never be able to complete the puzzle. My years with Della have taught me that nothing comes for free and if you believe in something, work for it! Don't give up though the world around you says otherwise. I will continue to make a good job with Della and I hope I will achieve a certificate in agility with her some day. My dog is so much worth it.
I really wish for a pleasant and joyful year this year. I lost three friends during 2016 and it's so sad. It's a cruel reminder of that life is short and every day is a gift we have to cherish. A lot of furry friends have also crossed the rainbow bridge for the eternal fields of freedom last year and it also makes me really appreciate every moment I get to spend with my dogs. Again, it's not the achievements of titles and results that count, only the time spent together. The finest things in life do not have a price tag. Unfortunately, we seem to forget about this too often nowadays. Let's make 2017 a year where love, tenderness and respect for one another get space. They are so natural an simple things and need no training. If we all try, at least a bit, I think we can make our world a so much better and heartier one than it is at the moment.
Let's make 2017 special!
Be a good sport!
Tehdään vuodesta 2017 erityinen!
Ole hyvä kaveri!
Vuosi on taas päättänyt ja uusi alkanut kuin Uuden Vuoden raketti. On aika koota yhteen edellisen vuoden tapahtumat, muistot ja ajatukset ja luoda viimeinen kunnon katsaus menneeseen. Menikö kaikki kuten odotettiin? Oliko pettymyksiä? Entä menestystä? Minusta meillä oli vähän näitä kaikkea, joten vuosi 2016 ei ollut huono ollenkaan.
Olen enemmän kuin tyytytväinen Dellaan ja kehitykseen mikä meille tapahtui kesän jälkeen. Kevät ja alkukesä oli vielä kamppailua kisojen päättyessä toivottomaan yliaikaan ja hylkäyksiin eri syistä. Dellan pujottelu oli edelleen hidasta eikä se saanut kiinni oikeasta rytmistä. Heinäkuun Kokkolan kisoissa tapahtui jotain, teimme ensimmäisen hyvän kolmosluokan radan. Suoritus ei ollut puhdas, mutta pääsimme alle ihanneajan! Hienoa - totta kai(!) - mutta tyhmä kun olen, tietysti itkin, koska suoritus ei ollut nolla rata! Virhe oli tullut keppien aloituksessa, meidän ikuisessa kompastuskivessä.
Muutama viikko myöhemmin teimme ensimmäisen puhtaan radan ja sen jälkeen meillä on ollut kolme puhdasta rata, mikä tarkoittaa, että olimme saavuttaneet paljon enemmän kuin olin voinut unelmoida. Meidän täytyy vain harjotella enemmän pujottelua ja käyttää kaikkia niitä hyviä neuvoja jotka olen saanut kesän aikana agilityn ystäviltäni. Uskomme löytävämme puuttuvan palasen miten saamme pujottelun vieläkin paremmaksi.
Della kisasi myös historiallisesti Suomen Agilityn Mestaruuskisoissa yhdessä Pasin ja Taikan sekä kahden muun ystävän ja heidän shelttiensä kanssa Harjavallan seurasta. Harjavallalla oli ensimmäistä kertaa koskaan joukkue kisoissa. Valitettavasti vain kaksi koirakkoa teki kisassa tuloksen (Della/Lena Karlsson ja Sidi/Janita Kangassalo). Sijoitukseen tarvittiin kolme tulosta, joten oltiin lähellä eikä huono ensikertalaisille ollenkaan.
Taika kisasi viimeiset kisansa 2016 ja on nyt vetäytynyt eläkkeelle. Tuntuu hyvältä nähdä sen nauttivan päivistä hyvässä kunnossa ja ottaen rauhallisesti. Taikalla on edelleen vauhtia, mutta kuulo on heikentenyt eikä siksi enää kuule käskyjä, joten olisi aivan liian riskialtista kisata sen kanssa, vaikka se varmasti rakastaisi kisaamista. Taika on tiimin ainoa agility- ja hyppyvalio ja yhdentoista vuoden ikäisenä se on ansainnut terveet ja mielyttävät vuodet loppuelämäksi. Vaikka Taikalla oli nuorena ongelmia shelttikintereen kanssa, se ei myöhemmin estänyt tekemästä hienoja saavutuksia agilityssä. Se on ihana terve yksilö vaikkakin hieman haukkuherkkä aika ajoin. On jollain tavoin surullistakin, sillä kisaaminen Taikan kanssa on ollut Pasille haaste. Taika on todella viihdyttänyt agilityn yleisöä vuosien saatossa varaslähdöillään ja kontaktien tärkeyden unohtaen.
Pasi voi nyt keskittyä Kuuraan. Kuura on erilainen projekti, mikä vaatii vielä paljon töitä. Kuura on poriseva pata jonka energia kiehuu loputtomasti yli reunojen. Agilitykisat eivät ole vielä ohjelmassa, mutta vihdoinkin syksyn aikana toivottomuus on vaihtunut toiveikkuuteen, Kuura on suorittanut vähintään kymmenen estettä peräjälkeen. Tämä on melkoinen harppaus oikeaan suuntaan ja unelma kisaamisesta on muuttunut todemmaksi. Se tuli niin todentuntuiseksi, että Pasi päätti joulukuussa kisata tottelevaisuuden alokasluokassa (ALO). En saanut kirjoittaa asiasta blogiin, mutta mielestäni se oli niin merkittävä tapahtuma, että minun on siitä kerrottava. Pasi on harjoitellut Kuuran kanssa tokoa jo jonkin aikaa ja Kuura toimii hienosti. Sen asenne tokossa on täysin päinvastainen kuin mitä me näemme agilityssä. Kisa alkoi hienosti, mutta puolivälissä kisaa, Kuura reagoi johonkin emmekä vieläkään tiedä miksi. Valmentajamme oli myöskin katsomassa ja hän oli yhtä hämmästynyt kuin mekin. Pasi oli ojentamassa noutokapulaa Kuuralle kun se yhtäkkiä lähti sivulta ja alkoi tutkia aluetta ympäriinsä, sihteerien pöytää ja vaikka Pasi kutsui sitä takaisin, Kuura ei kuunnellut ja tuomari päätti keskeyttää kisaan. Se oli todella harmi, sillä heillä oli melko hyvät pisteet tulossa (78,5 pistettä) ja olisi ollut hienoa nähdä mikä olisi ollut loppullinen tulos. Tämä kertoo miten herkkä Kuura on ja olen siksi erittäin ylpeä Pasista kun hän voitti pelkonsa ja kisasi. Monet tietävät miten paljon hän on harjoitellut ja miten hienosti Kuura yleensä työskentelee. Kuura ei tarvitse treenejä vaan enemmän kisakokemusta. Omat kaksi ensimmäistä tottelevaisuuskoetta Dellan kanssa ovat olleet samanlaiset. Ei ole helppoa kun olet tekemisissä herkkien yksilöiden kanssa, mutta tunne kun onnistut niiden kanssa on mahtava.
Brie osallistuu sekä agilityyn että tokoon ja sen kanssa on hauskaa. Brie pitää kaikesta, aina innokas oppimaan ja ilman jarruja. Se on ihana yksilö joka tarvitsee paljon huomiota, mutta koska se on niin uhkarohkea, loukkaantumisen riski on suuri. Viime kesänä Brie ontui vasenta etujalkaansa ja se sai lähetteen erikoiseläinlääkärille Turkuun CT-kuvaukseen. He löysivät lihasrevähtymän selän lihaksesta. Meillä ei ole aavistustakaan miten Brie oli sen saanut tai mitä se oli tehnyt, mutta kun naapurimme kertoi, että meillä on koira joka seisoo ikkunalaudalla meidän ollessa töissä, ainakin minun mielikuvitukseni laukkasi villisti. Kun hän vielä lisäsi, että koira on musta, ei ollut epäilystäkään sen olleen Brie! Brie on kaiken aikaa kiipeämässä, hyppimässä ja juoksemassa, tuollainen pienoisydinvoimalaitos kun on. Vamman parantumisen ajaksi Brie oli viisi viikkoa taluttimessa mikä tarkoitti, että minulla oli räjähdyspisteessä oleva koira käsissäni. Onneksi kaikki meni hyvin ja Brie on taas kunnossa.
Uuden vuoden tavoitteenamme on kisata sekä Kuuran että Brien kanssa niin agilityssa kuin tokossa. Me todella haastamme itsemme ja nuoret koiramme tällä kertaa, mutta se tuntuu hienolta. Olen päätänyt pitää paljon hauskaa, todella nauttia kaikesta tekemisestä enkä anna tulosten lannistaa minua jos ne eivät miellytä. Minun pitää katsoa asioita jotka onnistuvat. Ne voivat olla todella pieniä asioita joskus, mutta jokainen jyvä pitää kerätä ja pitää niistä huolta sillä ilman niitä et koskaan saa palapeliä kasaan. Vuodet Dellan kanssa ovat opettaneet, ettei mikään tule ilmaiseksi ja jos uskot johonkin, tee töitä sen eteen! Älä anna periksi vaikka muut ympärillä sanoisivat toisin. Aion jatkaa työtä Dellan kanssa ja toivon saavuttavani jonain päivänä sertifikaatin sen kanssa. Koirani on niin sen arvoinen.
Toivon niin tästä vuodesta mielyttävää ja iloista vuotta. Menetin kolme ystävää vuonna 2016 ja se on todella surullista. Se on julma muistutus miten lyhyt elämä on ja jokainen päivä on lahja mitä pitää vaalia. Myös monet karvaisetkin ystävät ovat viime vuonna siirtyneet sateenkaarisillan kautta ikuisille vapaille nummille ja se saa minut kiittämään kaikista hetkistä jotka voin viettää omien koirien kanssa. Vielä kerran, se ei ole saavuttamasi tulokset ja tittelit jotka merkitsee, vaan aika yhdessä. Hienoimmilla asioilla elämässä ei ole hintalappua. Valitettavasti unohdamme tämän nykypäivänä liian usein. Tehdään vuodesta 2017 vuosi missä rakkaudella, hellyydellä ja kunniotuksella on tilaa! Ne ovat niitä luonnollisia ja yksinkertaisia asioita joita ei tarvitse harjoitella. Jos me kaikki yritämme, edes hiukan, uskon että maailmaamme on paljon parempi ja sydämellisempi paikka kuin se on nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti