One of my most extraordinary changes was my moving to Finland. Leaving Sweden, my family and friends for a new country was exciting but not easy at all. The loss I felt when the ferry left Stockholm in December 1993 was completely new to me. It hit me with such intense which I had not at all expected and the always so controlled me, was knocked out. It was like someone had put a hand around my heart and strangled it slowly. I had a hard time to breathe and I was terribly cold. The feeling of dying a bit was extremely strong and I will always carry it with me, an unforgettable pain.
The change I have before me now will also leave traces in my heart because in a way I am leaving a family again. The difference this time is that the concept family is symbolic and is not concerning genuine family ties. This particular family has changed in many ways during the last ten years and unfortunately I can't say I like what I have experienced lately. I really miss the good old times, the spirit and my friends from back then. I am referring to our dog club in Harjavalta, which has been like a second home to me. Due to the way it's working today, Pasi and I have decided to leave it.
We will never get back what we once had in Harjavalta and in my opinion, it's always a sign for moving on when you feel you're actually doing the opposite. Next year we will compete in the name of West Coast Agility Team (WeCA). WeCA is a pure agility club situated in Pori and agility is what we mainly do, which made our decision quite easy in the end.
I am very lucky for having experienced and been part of the golden age of agility in Harjavalta. I will always remember how it all started in the beginning of 2000 with old and poor obstacles, a small group of enthusiasts and a rough field full of weed. It was a fine time with beautiful memories, which are kept forever in my heart. And, yes, I will miss Harjavalta and a small part of my heart will always beat for it and put a smile on my face.
Our future WeCA racing machines.
Meidän tulevat WeCA:n kisakoneet.
Koskaan ei ole helppo tehdä muutoksia. Usein se tarkoittaa, että sinun on jätettävä jotain taaksesi. Jos kyseessä on muutos jota olet todella odottanut, asia ei ole kovin vaikea, mutta kun muutos tarkoittaa, että sinun pitää jättää jotain rakasta taaksesi asia ei ole niin yksinkertainen. Se sattuu.
Yksi merkittävimmistä muutoksistani oli muuttoni Suomeen. Jättää taakseni Ruotsi, perheeni ja ystäväni uuden maan takia oli jännittävää, mutta ei ollenkaan helppoa. Menetys jonka tunsin laivan lähdettyä Tukholmasta vuonna 1993 oli minulle aivan uutta. Se iski minuun odottamattomalla tavalla johon en ollut varautunut ja minä joka olin aina ollut niin varma ja valmistautunut kaikkeen, olin tyrmätty. Oli kuin sydämeni olisi joutunut käteen joka puristi sitä hitaasti. Minun oli vaikea hengittää ja minun oli kauhean kylmä. Vahva tunne, että osa minusta kuoli ja kantaisin sitä tunnetta aina mukanani, ikuista kipua.
Sama tunne kuin silloin, tulee taas jättämään sydämeeni jäljet, koska tavallaan olen taas jättämässä perheeni. Erona tällä kertaa, että käsite perheeni on symbolinen eikä kosketa todellisia perhesiteitäni. Tämä symbolinen perheeni on muuttunut monin tavoin viimeisen kymmenen vuoden aikana ja minun on todettava, etten välttämättä ole pitänyt viime aikaisista muutoksista. Kaipaan todella vanhoja hyviä aikoja, sitä henkeä ja ystäviäni silloin. Tarkoitan koirakerhoamme Harjavallassa, joka on ollut minulle kuin toinen koti. Se miten se toimii tänään on saanut Pasin ja minun tekemään päätöksen ja jättämään sen.
Minun mielestäni emme tule koskaan saamaan takaisin sitä mitä meillä joskus oli Harjavallassa, se on aina merkki, että on siirryttävä eteenpäin kun asiat menevät taaksepäin. Ensi vuonna tulemme kisaamaan toisen seuran, West Cost Agility Team (WeCA), riveissä. WeCA on puhtaasti Porissa toimiva agiltyseura, laji jota pääasiassa harrastamme, syy joka helpotti päätöksen tekoamme.
Olen erittäin ilonen siitä, että sain osaltani kokea agilityn kulta-ajan Harjavallassa. Tulen aina muistamaan kun aloitin agilityn 2000-luvun alussa vanhoilla huonoilla esteillä, pienessä intohimoisessa ryhmässä huonokuntoisella kentällä täynnä ruohotuppaita. Se oli hienoa aikaa ihanin muistoin jotka tulevat aina säilymään sydämessäni. Tulen kaipaamaan Harjavaltaa ja pieni pala sydäntäni tulee aina sykkimään sille ja tuomaan hymyn kasvoilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti