On heat / Juoksuaika

My plans to compete in obedience on Saturday went completely upside-down, because last Thursday I noticed that Della was on heat.  Though it was a non-official trial, I was quite sad when I had to cancel it.  Della has been training so well lately so it would have been nice to have someone judging our performance.

Instead of obedience we enjoyed a weekend together with agility friends and horses.  We met with friends from our club in Harjavalta on Saturday, where we had our agility course put in order again after winter.  It was really great to meet with everyone after so many months and to catch up with the latest news.

The horses belong to a very good friend of mine, Satu.  She went to see her parents for the weekend and needed someone to take care of her black darlings, Risto and Sara.  Satu also got chickens so we've had the privilege of getting fresh eggs for breakfast.  They really taste great!  They are so different from the ones you get from the grocery.

Thanks Satu!  We had such fun!

Team Hurrila leading a country life.

Team Hurrila ja maalaiselämä.

Suunnitelmani kisata tottelevaisuudessa lauantaina meni aivan päälaelleen, huomasin torstaina Dellalla alkaneen juoksut.  Vaikka kisa oli epävirallinen, olin melkoisen surullinen kun jouduin peruttamaan sen.  Della on onnistunut harjoituksissa niin hyvin viime aikoina, että olisi ollut mukava saada arvostelu suorituksistamme.

Toko-kisan sijaan saimme nauttia viikonlopusta agility-ystävien ja hevosten kanssa.  Tapasimme ystäviä seuramme kentällä Harjavallassa lauantaina, missä kunnostettiin kenttää talven jäljiltä.  Oli hieno tavata taas kaikki monen kuukauden jälkeen ja vaihtaa viimeiset kuulumiset.

Hevoset ovat hyvän ystäväni Sadun.  Hän lähti tapaamaan vanhempiaan viikonlopuksi ja tarvitsi jonkun hoitamaan mustia silmäteriä Ristoa ja Saraa.  Sadulla on myös kanoja, joten saimme mahdollisuuden tuoreisiin kananmuniin aamiaisella.  Ne maistuivat todella hyviltä!  Ne ovat niin erilaisia kuin kaupan munat.

Kiitos Satu!  Meillä on ollut niin hauskaa!

Easter / Pääsiäinen

We've enjoyed a great Easter holiday together with my family.  They came to see us for three lovely days before my sister had to get back to Sweden to work.  Easter here in Finland is quite similar to Easter in Sweden, that is we are enjoying being together with family and friends, eating a lot of good food and, of course, plenty of candy and chocolate!

When my family comes to see us our dogs are always more than pampered.  This visit made no exception.  Each one of them got a present wrapped in beautiful gift paper.  My sister's two boys had chosen what to buy for our girls and we had a touch of Christmas at Easter time!  Every parcel contained a carefully selected gift for each one of our dogs, a perfect soft toy great for both training and playing.

It's amazing how great impact a small dog can have on us.  It's no secret that I still miss Kelly and Pinja like crazy some days though it will soon be three years since they left us.  The memory of Pinja is like a wound that never seems to heal and it hurts.  Someone once told me that you know mourning has come to an end when you see the one you miss in dreams.  I still haven't seen that dream of Pinja.

Max, my sister's youngest son, is seven years old.  He just loves animals.  At the moment a very own hen is on the top of his "what-I-want-the-most-list".  Second best on the same list is a dog of his own and if it's just possible, a dog like Kelly.

During his Easter holiday Max came to me and told me how much he misses Kelly.  He told me that he thought that Kelly was the sweetest of dogs and how good it felt to be close to her.  Max was only four years old when Kelly died, but still he remembers her like yesterday.

That's what dogs do.  They won't leave us without leaving paw prints in our hearts, some deeper than others.  The pain we feel is just a sign of how much we've loved our faithful friends.  This pain knows nothing about age.  I know, because a little boy told me so.

Della also left her prints at competitions in Turku on Easter Monday.  We had three attempts and all three ended up in disqualifications, good ones.

Easter, thankful dogs and perfect toys.

Pääsiäinen, kiitollisia koiria ja täydelliset lelut.

Vietimme mukavan pääsiäisen perheeni kanssa.  He tulivat meille kolmeksi päiväksi ennen kuin siskoni täytyi palata taas Ruotsiin töihin.  Pääsiäinen täällä Suomessa on melko samanlainen kuin Ruotsissa, eli vietämme aikaa yhdessä perheidemme ja ystäviemme kanssa, syödään hyvin ja siihen kuuluu myös paljon makeisia ja suklaata.

Kuten yleensä kun perheeni tulee, koiramme ovat aina enemmän kuin hemmoteltuja.  Tämä vierailu ei tehnyt poikkeusta.  Jokainen sai kauniseen lahjapaperiin käärityn lahjan.  Siskoni kaksi poikaa olivat valinneet lahjat tytöillemme ja meillä oli kuin joulu pääsiäisenä.  Jokainen paketti sisälsi tarkkaan valitun lahjan, täydellisen pehmolelun leikkeihin ja treeneihin.

On ihmeellistä miten ison vaikutuksen pieni koira saa aikaan.  Ei ole salaisuus, että kaipaan edelleen Kellyä ja Pinjaa kuin hullu miltei joka päivä, vaikka siitä on melkein kolme vuotta kuin he jättivät meidät.  Pinjan muisto on kuin haava, joka ei tunnu paranevan ja se sattuu.  Joku sanoi joskus minulle, että sureminen loppuu kun näkee unta kaipaamastaan.  En ole vielä nähnyt sitä unta Pinjasta.

Max, siskoni nuorin poika, on seitsemän vuotta vanha.  Hän rakastaa eläimiä.  Tällä hetkellä kana on hänen toivelistan kärjessä.  Kakkossijalla on koira ja juuri sellainen kuin Kelly.

Pääsiäisenä Max tuli kertomaan minulle kuinka paljon hän kaipaa Kellyä.  Hän kertoi minulle, että Kelly oli söpöin koira ikinä ja miten hyvältä tuntui olla lähellä Kellyä.  Max oli vain neljä vuotta vanha kun Kelly kuoli, mutta hän muistaa sen kuin eilisen.

Niin koirat tekevät.  Ne eivät jätä meitä ilman tassunjälkiä sydämiimme, jotkut syvempiä kuin toiset.  Se kipu minkä tunnemme, on vain merkki miten paljon rakastimme uskollista ystävää.  Kipu ei tunne ikää.  Tiedän sen nyt, kun pieni poika kertoi sen minulle.

Dellakin jätti jälkensä Pääsiäismaanantain kisoissa Turussa.  Meillä oli kolme yritystä, jotka päättyivät kolmeen hyvään hylkyyn. 

28.03. PAWS, Maalahti

Last Saturday was quite intense from early morning to late evening.  We had decided to go to Maalahti for agility competitions.  Maalahti is situated about two and a half hours by car from where we live so there was no room for anything else that day but the things we love the most - dogs and agility.

I have to admit that it may seem a bit crazy to drive so long only to make a couple of disqualifications.  That's the poor outcome of Della's and my day in Maalahti.  It's probably not even a surprise to most of our readers, because it feels like I am not able to perform a clean run with my dog at all or even get a bad result...  I know it's so wrong to think like this, but I can't help it sometimes.  Della is such a great companion, she's getting more and more brave all the time, she's skillful and I am really enjoying competing with her nowadays,  What I am trying to say is that I think my dog is so worthy a better result than just DISQ.  I hope I will be able to show the world that too one day.

Taika was the joy for the day.  Pasi had three competitions with her and in the last one they came in second.  We're not speaking of the most beautiful performance in their history, but luckily we don't get points for style in agility - yet!

Again the contacts were jumped so Pasi has still some work to do with Taika before we can call her an agility champion.  Time and patience will show.

I was very lucky to meet with some of our blog readers in Maalahti and it made me really happy to hear their thoughts and opinions about Della and the work I have done with her.  I know I have been lousy replying to the lovely the comments I have gotten during the years and I apologize for that.  I just want you to know how much I appreciate every word you write.  Thank you!

The joyful end of a long day.

Iloinen päätös pitkälle päivälle.

Viime lauantai oli melko kiireinen aamusta iltaan.  Olimme päättäneet mennä Maalahteen agilitykisoihin.  Maalahteen on meiltä matkaa noin kaksi ja puoli tuntia autolla, joten sinä päivänä ei jäänyt aikaa millään muulle kuin mitä rakastamme eniten - koirat ja agility.

Minun täytyy tunnustaa, että tuntuu varmasti hullulta ajaa niin pitkä matka kahden hylyn takia.  Dellan ja minun tulos oli aika heikko Maalahdesta.  Se ei varmasti ole yllätys useimmille meidän lukijoille , koska tuntuu siltä, etten osaa tehdä puhdasta rataa enkä edes huonoa tulosta koirani kanssa...  Tiedän, että on väärin ajatella näin, mutta en voi sille mitään, joskus.  Della on niin loistava kisakaveri ja tulee rohkeammaksi koko ajan, hän on taitava ja nautin todella kisaamisesta hänen kanssa nykyään.  Mitä yritän sanoa on, että koirani on paljon enemmän arvoinen kuin hylkääminen.  Toivon pystyväni näyttämään sen myös maailmalle jonain päivänä.

Taika oli päivän ilonaihe.  Pasilla oli kolme kisaa hänen kanssa ja viimeisessä kisassa he sijoittuivat toiseksi.  Emme puhu heidän kauniimmasta suorituksesta aikojen kuluessa, mutta onneksi tyylipisteitä ei jaeta agilityssä - vielä!

Kontaktit jäivät taas ottamatta ja Pasilla on vielä töitä Taikan kanssa ennen agilityvalion saavuttamista.  Annetaan ajan kulua ja paljon kärsivällisyyttä.

Minulla oli ilo tavata joitakin blogini lukijoita Maalahdessa ja olin iloinen kuullessani heidän ajatuksia ja mielipiteitä Dellasta ja siitä työstä mitä olen tehnyt hänen kanssaan.  Pyydän anteeksi, että olen ollut huono vastaamaan kaikkiin ihaniin kommentteihin joita olen saanut vuosien varrella.  Olen todella kiitollinen niistä.  Kiitos!