Those were the days... / Oi niitä aikoja...

Suddenly it just hits you.  Without warning and straight in the stomach.  It leaves you with no possibilities to take cover or run away.  It always finds you or catches up with you.  You just have to face it and at the very same you're desperately trying to make the most of the situation not to reveal what's actually going on.  Your heart is being squeezed in a vise of aching but beautiful memories of a dog you loved more than anything else in the world.  In my case, the dog's name is Pinja.

It's been over three years since I lost her, but how I still miss her some days.  Pinja's paw prints in my heart are deep but time will be kind and shape them and make them softer.  The pain in my heart will fade and I will be able to find comfort instead of grief in my memories of her.  The keyword is patience...

It's not all about Pinja.  It's also about the time back then when it all began.  It's about a small group of people that brought agility back to life in Harjavalta.  The beginning was as modest as the obstacles we picked from the woods behind the training field for the working dogs.  It was a time when having fun with your dog was more important than success, when handling was simple and supporting each other was a natural thing to do.

It was a beautiful time and I am grateful for having got the chance to experience it.

A precious moment forever kept in my heart.

Rakas muisto pysyy ikuisesti sydämessäni.

Se iskee yllättäin.  Ilman varoitusta ja suoraan vatsaan.  Se ei anna mahdollisuutta suojautua tai paeta.  Se löytää sinut aina ja ottaa kiinni.  Sinun on vain kohdattava se ja epätoivoisesti yritettävä selvitä tilanteesta ja olla paljastamatta mitä todella on tapahtumassa.  Sydämesi on puristettu kuin ruuvipenkissä ihanilla muistoilla koirasta jota rakastit enemmän kuin mitään muuta maailmassa.  Minulle sen koiran nimi on Pinja.

Pinjan menettämisestä on kulunut kolme vuotta, mutta joinakin päivinä kaipaa sitä edelleen.  Pinjan tassun jäljet ovat syvällä sydämessä, mutta aika on ystävällisesti muokannut niitä pehmeämmiksi.  Kipu sydämessäni hiipuu ja pystyn löytämään hiljalleen lohdutusta sen muistoista surun sijaan.  Avain on kärsivällisyys...

Kaikki ei kosketa vain Pinjaa.  Se on myös mennyt aika jolloin kaikki alkoi.  Se oli pieni joukko ihmisiä jotka toivat agilityn takaisin Harjavaltaan.  Alku oli yhtä vaatimaton kuin esteetkin, jotka raahattiin kentälle palveluskoirakentän viereisestä metsiköstä.  Se oli aika jolloin hauskanpito koiran kanssa oli tärkeämpää kuin menestyminen, kun ohjaus oli yksinkertaista ja toisten kannustaminen tapahtui luonnostaan.

Se oli ihanaa aikaa ja olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden kokea sen.