Natural beauty / Luonnollinen kauneus

We haven't had a proper winter yet.  Winter has visited us for shorter periods with both snow and freezing cold temperatures, but mostly it has been rainy, dark and from the perspective of a dog owner - very dirty!

Yesterday we had a touch of real winter again.  The morning was frosty and clear and the glass walls on our terrace were beautifully decorated by the amazing art of nature.  Kuura has got its name from this natural phenomenon, in other words Kuura means "rime" in Finnish.  Of course, I just had to take pictures of both miracles, the one on the wall and the other that would climb the walls if just possible.

Natural phenomenons.

Luonnonilmiöitä.

Meillä ei ole vielä ollut kunnon talvea.  Talvi on vain tullut ja mennyt lyhyinä jaksoin, hiukan lunta ja välillä tosi pakkasia, mutta enimmäkseen on ollut sateista, pimeää ja koiranomistajan mielestä - todella likaista!

Eilen meillä oli taas oikean talven kosketus.  Oli kuulas pakkasaamu ja luonto oli koristellut kauniisti terrassimme lasit.  Kuura on saanut nimensä tästä luonnonilmiöstä tai niin kuin hänen virallinen nimensä on Länsimetsän Kuurankukka.  Totta kai minun oli pakko ottaa kuvia molemmista ihmeistä, toinen lasiseinistä ja toisesta, joka kiipeäisi seinille jos vain pystyisi.

Facelift

For many years I have had a dream.  It hasn't even been a very complicated one or a dream difficult to fulfill.  I just hadn't found the right person to make it come true.  I longed for a real painting of my dogs and I wanted a really good artist for the job.

I have also thought for a long time now that the time has come to renew our team's blog banner.  The marvellous photographer Harri Virta took the former banner picture in 2010.  I remember the day in his studio in Pori very well.  Della had just turned six months and I feared that she wasn't house-trained enough yet and that she would leave an embarrassing wet spot somewhere.  Harri just told me not to worry about the puppy and enjoy the shooting instead.  So I did.  Everything went very well.  We got over 40 shots to choose among, the other one more splendid than the other. 

Pinja and Kelly are gone and Kuura has entered the Hurrila life, which made me even more wish for a new memorable picture of our family, this time by hand.  By chance I got in touch with Simo Riikonen when he visited the company where I work.  This was before Easter last year and the very same day for our meeting I mailed Simo pictures of my dogs.  He got back to me almost immediately with a draft, which I said yes to at once.

In the end of the summer I had my dream fulfilled and I got an absolutely outstanding airbrush artwork designed by Simo Riikonen.  Thank you, Simo!  Your picture means everything to me.  It's just perfect! 

The former banner by Harri Virta

and the pictures that have been the models for Simo Riikonen's artwork.

Edellinen blogin kuva, kuvaaja Harri Virta,

ja kuvat jotka ovat toimineet mallina Simo Riikosen maalaamassa taulussa.

Minulla on jo monta vuotta ollut unelma.  Se ei edes ole ollut monimutkainen tai vaikea toteuttaa.  En vain löytänyt oikeata henkilöä joka sen voisi toteuttaa.  Kaipasin oikeaa maalattua taulua koiristani ja halusin todella hyvän tekijän sille.

Olin myös pitkään ajatellut uudistaa blogimme tunnuskuvan.  Loistava valokuvaaja Harri Virta otti edellisen kuvan vuonna 2010.  Muistan sen päivän hänen studiossa Porissa todella hyvin.  Della oli juuri täyttänyt kuusi kuukautta ja pelkäsin, ettei hän ollut vielä riittävän sisäsiisti ja olisi jättänyt märän jäljen jonnekin.  Harri pyysi minua, että lopettaisin pennusta huolehtimisen ja nauttisin sen sijaan kuvaamisesta.  Tein niin.  Kaikki meni todella hyvin.  Saimme yli 40 kuvaa valittavaksi, toinen toistaan hienompia.

Pinja ja Kelly ovat poissa ja Kuura on astunut Hurrilan elämään, se sai minut vielä enemmän toivomaan uutta ikimuistoista perhekuvaa, tällä kertaa maalattuna.  Sattumalta tapasin Simo Riikosen hänen käydessään yrityksessä jossa olen töissä.  Tämä tapahtui viime vuonna ennen pääsiäistä ja jo samana päivänä laitoin Simolle sähköpostia jossa oli kuvia koiristani.  Hän vastasi melkein heti luonnoksella mihin vastasin heti kyllä.

Loppukesästä unelmani toteutui ja sain aivan uskomattoman Simo Riikosen maalaaman taulun.  Kiitos Simo!  Sinun taulusi on minulle kaikkeni.  Se on täydellinen!

Happy New Year!

Time has come to say goodbye to the year of 2014, to make a summary and turn the pages of a new chapter in our life. The pages there are still blank and empty but the headline "2015" just waits to get us started and things going.  Again we have a new year in front of us and the expectations for a good and prosperous one are high, as always...

I had two goals, which I also achieved during 2014.  Della got a clean run in Class 2 in agility and I got her to retrieve the wooden dumbbell after two years of hard work.  It may seem that it's not much but for me it's been two marvellous victories that can't be measured by normal standards.  Someone has told me I'm crazy to put so much time and money into one dog.  Though I have really had my own doubts at times, the outcome has been worth every effort.  I just love my dog so much not to give her this chance.

I also have the luck to have great people around me.  They have supported me, believed in me and kicked me forward when I have needed it the most.  Without their amazing backup I had probably been doing something else than agility and obedience with Della today.  Thank you!  No names needed.  You're all forever in my heart.

For Taika and Pasi I have had high hopes in agility, but despite my wishes the last certificate for making Taika a Finnish agility champion is still missing.  Taika has competed well but the odds have not always been in Taika's favour during 2014.  The incident with the see-saw in Forssa has also made Taika a bit insecure at times and Pasi has got some problems to work with here during next year.  Taika has turned nine years, which means we're also caring for her health more and more.  The chase for her last certificate will continue next year but most important is that Taika stays in shape and that we have a dog that still loves doing agility and puts up with it.

Kuura is the challenge!  She's the dog every handler wishes for - or not...  Kuura is energetic, curious, keen on learning, fast and always boiling over.  In other words, patience is not Kuura's strongest qualification.  Kuura is like a wonderful puzzle with all the pieces still in a terrible mess.  When these pieces will fit into place there's no doubt Pasi will have a masterpiece to handle.  Kuura is just one of a kind.

TEAM HURRILA

wishes all blog readers, family and friends a really

Happy New Year 2015!

TEAM HURRILA

toivottaa kaikille blogin lukijoille, perheelle ja ystäville oikein

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

On aika sanoa hyvästit vuodelle 2014, tehdä yhteenveto ja aloittaa uusi luku elämässämme.  Sen sivut ovat vielä tyhjät, mutta otsikko "2015" odottaa, että asiat alkavat rullata.  Uusi vuosi on taas edessämme ja kuten aina, odotukset kaikesta hyvästä ja menestyksestä ovat korkealla.

Minulla oli kaksi tavoitetta vuodelle 2014 ja molemmat toteutuivat.  Della teki puhtaan radan agilityn kakkosluokassa ja sain hänet noutamaan puisen kapulan kahden vuoden kovan työn jälkeen.  Se ei vältämättä kuulosta ihmeelliseltä, mutta minulle ne ovat olleet kaksi mahtavaa voittoa joita ei voi mitata normaaleilla asteikoilla.  Joku on sanonut, että olen hullu koska olen laittanut niin paljon aikaa ja rahaa yhteen koiraan.  Vaikka välillä olen itsekin epäillyt lopputulosta on se ollut kaiken vaivan arvoinen.  Rakastan koiraani niin paljon, että halusin antaa sille tämän mahdollisuuden.

Olen myös onnekas sillä minulla on upeita ihmisiä ympärilläni.  He ovat tukeneet minua, uskoneet minuun ja potkineet minua eteenpäin kun olen sitä tarvinnut eniten.  Ilman heidän mahtavaa tukea olisin luultavasti tehnyt Dellan kanssa jotain muuta kuin agilityä ja tottelevaisuutta.  Kiitos!  Nimiä ei tarvita.  Olette ikuisesti sydämessäni.

Taikan ja Pasin suhteen minulla oli agilityssä suuret odotukset, mutta toiveistani huolimatta puuttuu Taikan viimeinen agilityn valion sertifikaatti edelleen.  Taika on kisannut hyvin, mutta tähdet eivät vain suosineet vuonna 2014.  Keinuonnettomuus Forssan kisoissa teki Taikasta myös hieman epävarman ja Pasilla on tässä haasteita ensi vuodeksi.  Taika on täyttänyt yhdeksän vuotta, minkä takia olemme myös tarkempia sen terveyden kanssa.  Sertifikaatin metsästys tulee jatkumaan ensi vuonna, mutta kaikkein tärkeintä on, että Taika pysyy hyvässä kunnossa ja rakastaa agilityä ja jaksaa tehdä sitä.

Kuura on haaste!  Se on jokaisen ohjaajan toivekoira - tai sitten ei...  Kuura on energinen, utelias, innokas oppimaan, nopea ja aina ylikierroksilla.  Toisin sanoen, kärsivällisyys ei ole Kuuran vahvin ominaisuus.  Kuura on kuin ihana palapeli, jonka kaikki palat ovat vain vielä täysin sekaisin.  Mutta, kun nämä palaset osuvat paikoilleen, Pasilla on todellinen huippukoira ohjattavanaan.  Kuura on vain aikamoinen!  

Summer memories / Kesämuistoja

Though I have lived in Finland for twenty years by now, I can still count the times I have visited Yyteri Beach on my one hand.  It's really a shame because Yyteri is a great place to visit.  It's famous for its beach, which is the longest one in the country with its six kilometers of fine smooth sand and unique dune area.

Yyteri also has a specialty, because it has got an area, which is meant for dogs and their owners.  The dog beach is about 500 meters long and in this area dogs are allowed to run free, jump into the water and swim.  Being a sheltie owner the water activities are not really in favour, but playing and fooling around in the sand got our girls going.

The days of November have been really dark.  We have hardly seen the sun and we're all longing for light and brighter days.  Fortunately we have the beautiful memories captured by the camera from last summer to look at.  They bring some relief while waiting for those summer days again.

Happy dogs on the beach in August.

Iloisia koiria rannalla elokuussa.

Vaikka olen asunut Suomessa kaksikymmentä vuotta, voin vieläkin laskea yhden käden sormilla ne kerrat jolloin olen käynyt Yyterin rannalla.  Se on todella harmi sillä Yyteri on upea paikka.  Se on kuuluisa hienosta hiekkarannastaan ja dyyneistään, joka on Suomen pisin, kuusi kilometriä.  

Yyterissä on myös erikoisuus, siellä on oma alue joka on tarkoitettu koirille ja heidän omistajilleen.  Koiraranta on noin 500 metriä pitkä ja siellä koirat saavat juosta vapaasti, hyppiä veteen ja uida.  Sheltin omistajana tiedän etteivät vesileikit ole oikein suosittuja, mutta leikkiminen ja hulluttelu hiekassa sai meidän tytöt vauhtiin.

Marraskuun päivät ovat olleet todella pimeitä.  Emme ole juuri nähneet aurinkoa ja me kaikki kaipaamme valoa ja valoisempia päiviä.  Onneksi meillä on viime kesän kauniit muistot tallennettuna kameralla.  Ne tuovat helpotusta odottaessamme noita kesäpäiviä jälleen.

Della made history / Della teki historiaa

You don't need to climb Mount Everest to make history.  History can be made by much smaller actions, like getting your dog to retrieve the obedience dumbbell and bring it back to you on command.  I know, it doesn't sound like something to be put in the history book, but if you train for two years to get it to work, I'd say it's quite an achievement.

Two years is what it's taken me to get Della to retrieve.  In November 2012 I contacted Kati Häkli at Kontaktikoirat in Pori, because I wanted to get professional help to get Della's self-confidence back.  I had a dog that got jammed when put under pressure, that is I had a dog that did not function in agility or when training obedience.  As most of my blog readers already know, Della has suffered from a variety of different sad experiences, which turned a curious and forward sheltie into a cautious and insecure individual.  It's very important to mention that though Della did not work freely around other dogs, she loved to train and did it very well alone or among familiar dogs.

Our first lessons at Kontaktikoirat were nothing but trying to get Della used to other dogs and to get her to understand that all big, especially black, dogs don't threaten or attack her.  When Della was off the leash in class she was behind the classroom door with the tail between her legs, when she was on the leash Della hid under my chair.  I usually got to do other exercises than obedience.  Our goal was to get a dog that was relaxed and that relied on me though there were new things popping up around her.  Della was to stay focused whatever happened around her.

Della's classmates changed as time went by.  They got ahead while Della and I struggled with exercises that varied due to Della's reactions and attitude for the day.  Staying in place usually meant that Della stayed but her style was like the Leaning Tower of Pisa, that is she swayed from side to side being put between to big black dogs.  The weeks went by and Della confided more and more in me, her well-behaved classmates and the place.  The swaying stopped and Della got ears and tail again.  Those parts of Della's body had been hidden for a long time.  Inch by inch I got my dog back.

The battle with the dumbbell has really been one of a kind!  At first Della didn't even look at it, at home she left the room when she saw it in my hand.  Della showed quite clearly what was her point of view concerning retrieving on command.  So we started with the small wooden stick from an ice cream.  The thought was that a light stick like that wouldn't cause any severe pressure.  Moving on to a bigger stick was not an easy process, because Della refused to even open her mouth when I offered her the new dumbbell.  What to do now?  It should still create a pleasant feeling for Della retrieving the stick without pressure.  Della likes doing tricks so we decided to give playing a chance.  I grabbed the scissors and cut the tail of one of Della's favourite toys and put the stick into it.  Della didn't hesitate at all to retrieve the furrier version of a dumbbell.  When I got this to work I eventually cut off and shortened the furry tail part that covered the stick so Della got used to also having the wooden surface in her mouth.  I have no idea how much time I've spent on just doing this, but we're speaking of many months.  Not only once I've also been ready to quit...  

It's been a very special journey but taking a look at Della and what she's doing today, I'd say it's been worth it.  Check it out on youtube, where my patient coach Kati put her video from last Monday.  The text that comes up first tells you that it's taken two years to get Della to retrieve and that it is the absolute record for the school of Kontaktikoirat.  I think it will be a record hard to break...

https://www.youtube.com/watch?v=ZwokEgPq4sU

I am more than grateful for all the help and marvellous support I've got from my outstanding coach Kati, who never gave up on us and always had an extra ace up her sleeve when I felt we had tried everything.  Two very special thanks also go to Elina and Marianne and their lovely dogs Oizzy and Rontti.  You made Della understand that big and black not always rhyme with bad and dangerous.  And, to all of our wonderful classmates during these years.  Without you this would not have been possible.  With your help I didn't need to climb Mount Everest, I moved the whole mountain!

Celebration day.

Juhlapäivä.

Ei tarvitse kiivetä Mount Everestille tehdäkseen historiaa.  Historiaa voi tehdä paljon pienemmillä teoilla, kuten saada koirasi suorittamaan toko:n noutoliikkeen.  Tiedän, ettei se kuulosta joltain mitä kirjoitettaisiin historian kirjoihin, mutta jos olet harjoitellut asiaa kaksi vuotta saadaksesi sen toimimaan, on se melkoinen saavutus.

Minulta kuului kaksi vuotta saada Della noutamaan kapulan.  Marraskuussa 2012 otin yhteyttä Kati Häkliin Kontaktikoiriin Porissa, koska halusin ammattiapua palauttaakseni Dellan itseluottamuksen.  Minulla oli koira joka jähmettyi paineen alla, eli minulla oli koira joki ei toiminut agilityssä tai tottelevaisuudessa.  Kuten monet jotka seuraavat blogiani jo tietävät, Della on kokenut erilaisia ikäviä kokemuksia mitkä olivat muuttaneet uteliaan ja ulospäin suuntautuneen sheltin varovaiseksi ja epävarmaksi yksilöksi.  On kuitenkin tärkeää mainita, että Della toimi hyvin ja rakasti harjoittelemista yksin tai tuttujen koirien ympäröimänä.

Ensimmäiset tunnit Kontaktikoirilla olivat ainoastaan Dellan totuttamista muihin koiriin ja saada hänet ymmärtämään, ettei kaikki suuret, erityisesti mustat, koirat olleet uhka tai halunneet hyökätä kimppuun.  Dellan ollessa vapaana luokassa se oli ulko-oven takana häntä koipien välissä, kytkettynä piilossa tuolini alla.  Sain yleensä tehdä muita kuin tottelevaisuusharjoituksia.  Tavoite oli saada koira rentoutumaan ja luottamaan minuun vaikka ympärillä tapahtui uusia asioita.  Dellan piti pysyä keskittyneenä mitä ikinä tapahtuikin ympärillä.

Dellan luokkakaverit vaihtuivat ajan kuluessa.  Ne etenivät taidoissa Dellan kamppailessa erilaisten harjoitusten kanssa päivän reaktiosta ja asenteesta riippuen.  Paikallaolossa Della yleensä pysyi vaikka se oli kuin puolelta toiselle kallisteleva Pisan torni kahden mustan koiran välissä.  Viikot kuluivat ja Dellan luottamus minuun, hyvin käyttäytyviin luokkakavereihin ja paikkaan kasvoi koko ajan.  Horjuminen loppui ja korvat ja häntä tulivat taas näkyviin.  Nuo osat olivat yleensä piilossa jossain Dellan kropassa.  Sain koiraani takaisin pala palalta.

Taistelu noutokapulan kanssa oli oma luku sinänsä!  Alussa Della ei edes suostunut katsomaan kapulaa, kotona se poistui huoneesta nähdessään kapulan minun kädessäni.  Della näytti melkoisen selvästi mielipiteensä noutoliikkeestä.  Joten aloitimme harjoittelun jäätelöpuikon puisen tikun kanssa.  Ajatuksena oli ettei pieni kevyt puinen tikku aiheuttaisi pahoja paineita.  Vaihtaminen isompaan kapulaan ei ollut helppo, sillä Della kieltäytyi avaamasta suutaan kun tarjosin sille uutta kapulaa.  Mitä tehdä?  Minun piti saada Della pitämään kapulasta ja noudosta ilman paineita.  Della pitää tempuista joten päätimme kokeilla leikkiä.  Tartuin saksiin ja leikkelin Dellan yhdestä lempilelusta hännän ja pujotin sen noutokapulan ympärille.  Della ei epäröinyt noutaa karvaista noutokapulaa.  Kun tämä toimi pienensin karvaista palaa hiljalleen jolloin Della tottui puisen kapulaan.  Minulla ei ole aavistustakaan miten paljon aikaa tähän kuului, mutta varmasti kuukausia.  Ja, ainakin useammin kuin kerran olin valmis luovuttamaan...

Matka on ollut pitkä ja erikoinen, mutta kun katson Dellaa nyt, on se ollut kaiken sen arvoista.  Katso tulos youtubesta jonne kärsivällinen valmentajani Kati latasi videon viime maanataina.  Alkuteksti kertoo, että vei kaksi vuotta saada Della noutamaan kapulaa mikä on Kontaktikoirien ennätys.  Luulen, että tätä ennätystä on vaikea lyödä...

https://www.youtube.com/watch?v=ZwokEgPq4sU

Olen enemmän kuin kiitollinen kaikesta siitä avusta ja tuesta jota olen saanut upealta valmentajalta Katilta, joka ei koskaan luovuttanut ja jolla aina oli ylimääräinen ässä hihassa kun olin varma, että olimme jo tehneet kaiken mahdollisen.  Kaksi erityskiitosta kuuluu myös Elinalle ja Mariannelle ja heidän ihastuttaville koirilleeen Oizzy ja Rontti.  Te saitte Dellan ymmärtämään ettei iso ja musta tarkoita pahaa ja vaarallista.  Ja, kaikille loistaville luokkakavereille vuosien saatossa.  Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista.  Teidän avulla en kiivennyt Mount Everestille, siirsin koko vuorta!

Playmate of the Month

At the moment we have an almost nude sheltie girl at home and if there had been a certain Playdog paper on the market for males, I think Kuura had been the perfect calender bitch of November.  She's beautiful and athletic and she's got a body that really shows without that normal furry coat...

Joking apart, besides being bare Kuura is also somewhere in the middle of a puberty crisis.  Things and persons that have been familiar and loving before have suddenly turned into scary and dangerous objects.  Stones and bushes along the ordinary dirt road are no more friendly in Kuura's eyes.  No, they are all ready to attack every time we're passing by, especially now when it's getting quite dark already in the afternoon.  Kuura barks and growls at the spooky silhouettes and sees to that there is enough space between her and her imaginary monsters before passing them.  That's our lovely Lady Grey!

Kuura, our slim fit sheltie.

Kuura, meidän slim fit sheltti.

Meillä on juuri nyt kotona melkein alaston sheltti tyttö ja jos olisi olemassa tietty Playdog-lehti uroksille, Kuura olisi mielestäni täydellinen marraskuun kalenterinarttu.  Hän on kaunis ja sporttinen ja hänellä on kroppa, joka nyt on todella tullut esiin ilman sitä normaalia pörröistä turkkia...

Leikki sikseen, paitsi että Kuura on miltei karvaton, sillä on myös jonkin asteinen murrosikä.  Asiat ja ihmiset jotka aikaisemmin ovat olleet tuttuja ja rakkaita ovat yhtäkkiä muuttuneet pelottaviksi ja vaarallisiksi.  Kivet ja pensaat tutun soratien varrella eivät ole Kuuran silmissä enää ystävällisiä.  Ne ovat kaikki valmiit hyökkäämään joka kerta kun kävelemme ohi, erityisesti nyt kun iltapäivätkin ovat aika pimeitä.  Kuura haukkuu ja murisee aavemaisille varjokuville ja varmistaa, että on riittävästi välimatkaa hänen ja mielikuvitteellisten hirviöiden välissä.  Se on meidän ihana Leidi Harmaa!

Meeting Didi / Didin tapaaminen

We've got to meet with "the new girl in town", adorable Didi.  Didi is a three-month-old German Pinscher bitch with a lovely character.  She took our hearts by storm with one exception and this time I am not talking about my smiling darling Della.  We found out that we've got another Mona Lisa in the family too and she goes by the name of Kuura!  What a surprise!  When Della showed good manners Kuura showed Didi her beautiful teeth.  Fortunately Didi did not take any further notice about Kuura's smile and just continued to explore the world around her.

Didi's arrival is such a wonderful thing, because her owner Jaana has waited so long for having a puppy like her.  Now we're looking forward to follow how Didi grows and develops.  We hope that Didi is going to be keen on agility too, because it means we will have very nice travel company on our future competition trips.

Didi, a longed for friend.

Didi, odotettu ystävä.

Olemme tavanneet "the new girl in town", ihastuttavan Didin.  Didi on kolme kuukautta vanha pinseri narttu jolla on ihana luonne.  Hän valloitti meidän kaikkien sydämet poikkeuksena yksi enkä tällä kertaa tarkoita minun hymyilevää kullannuppua Dellaa.  Huomasimme, että meidän talossa on toinenkin Mona Lisa, nimeltään Kuura!  Mikä yllätys!  Kun Della näytti hyvät tapansa, Kuura näytti kauniit hampaansa.  Onneksi Didi ei Kuuran hymystä paljon välittänyt ja jatkoi vain ympäröivän maailman tutkimista.

Didin saapuminen on todella hieno asia, koska Jaana, hänen omistajansa, on odottanut Didin kaltaista pentua kauan.  Nyt odotamme innolla Didin kasvua ja kehitystä.  Toivomme Didin innostuvan myös agilityyn ja silloin saamme todella mukavaa matkaseuraa myös tulevaisuudessa kisamatkoihin.