To be or not to be - in Facebook

I am not in Facebook - yet...  Pasi is, but I'm still of the opinion that I don't have the time.  I know it's a weak excuse because I almost check Pasi's site daily.  I even put some comments on it sometimes.  I have to admit, it's amusing to read about our friends and acquaintances.  There's so much fun going on everywhere so perhaps you'll find me too very soon in the amazing world of Facebook.

I just can't decide if I'm going to to continue keeping our blog or not then..?  I know I have a lot of readers all over the world and when it comes to writing - I just love it!  Apparently, it's a question of planning and compromising.  I've only noticed lately that I've lost touch with people by not taking part of any online social networking services.  Friends that called or sent text messages earlier are nowadays regularly or almost exclusively communicating by using Facebook or any other online channel.

Sometimes it's a bit sad, because if you're not there yourself you easily get a feeling of being left out.  Friends that you have kept very close are now telling the world about their joys and sorrows before you get to know.  I know, this is how society works today.  I'm just too old-fashioned and it will take some some time for me to adjust.  I am just glad that Della, Taika and Kuura haven't put up an own Facebook group yet - and even worse, they wouldn't accept me as their friend...

Where's the next agility competition?

Mihin mennään seuraavaksi kisaamaan?

En ole Facebookissa - vielä...  Pasi on, minulla ei omasta mielestäni ole siihen aikaa.  Tiedän, että selitys on heikko, koska luen Pasin sivut lähes päivittäin.  Toisinaan jopa kommentoin siellä.  Minun täytyy myöntää, että on hauskaa lukea ystävistä ja tutuista.  Kaikkialla tapahtuu niin paljon hauskoja asioita, että ehkäpä minutkin pian löytää Facebookin ihmeellisestä maailmasta.

En vain osaa päättää jatkanko blogin pitämistä sen jälkeen..?  Tiedän, että minulla on paljon lukijoita ympäri maailmaa ja mitä tulee kirjoittamiseen - minä rakastan sitä!  Ilmeisesti kysymys on järjestelyistä ja kompromissien teosta.  Olen viime aikoina huomannut kadottaneeni kosketuksen ihmisiin koska en ole mukana sosiaalisessa mediassa.  Ystävät jotka aiemmin soittivat tai lähettivät tekstiviestejä ovat nykyään säännöllisesti ja miltei vain yhteydessä Facebookin tai muun sosiaalisen median kautta.  

Se tuntuu silloin tällöin surulliselta, koska jos et ole itse mukana tunnet jääväsi ulkopuolelle.  Läheiset ystävät kertovat ilot ja surut ennen kuin itse saat niistä kuulla.  Tiedän yhteisön nykyään toimivan näin.  Olen vain liian vanhanaikainen ja minulta vie hetki aikaa sopeutua.  Siitä olen iloinen, ettei Della, Taika ja Kuura ole vielä perustaneet omaa Facebook-ryhmäänsä - ja mikä olisi pahinta, jos he eivät hyväksyisi minua ystäväkseen...